lauantaina, syyskuuta 13, 2008

(13.9.2008 Siuntio)

Täällä taas tokoilun pyörteissä. Erinäisten kommellusten ja uskomattoman tuurin kautta pääsin mukaan viralliseen toko-kilpailuun siuntioon, mikä oli samalla Siuntion koirakerhon oma mestaruuskisa. Aamulla lähdin paikan päälle katsomaan toko-kisoja ja auttamaan järjestelyissä, kun korviini kantautui tieto, että moni osallistuja oli perunut. Minähän tietysti reippaana tyttönä kysymään, josko olisi mitenkään mahdollista päästä vielä mukaan peruutuspaikoille.
Ja niinhän pääsin. Sit eikun
kiireesti kotiin koiraa hakemaan sillä alokasluokan alkuun oli aikaa enään tunti.
Ja kannatti osallistua. Axu sai nimittäin TAAS ykköstuloksen :D. Pisteitä tällä 
kertaa "vain"
 167  mutta kuitenkin ykköstulos. Siuntion koirakerhon mestaruuskin kävi niiiiiin lähellä että melkein pahalta tuntuu. Axu olisi ollut voittokamppailussa mukana, mutta liikkeestä seisomaan jääminen ei tänään onnistunut , Axu meni nimittäin maahan. Mutta niin meni kyllä moni muukin koira.  15:sta   koirakosta ainoastaan 3 jäi seisomaan kyseisessä liikkeessä,  12:sta koirakolla tämä liike meni nollille. Harmi juttu kun mahti-tulos jäi niin pienestä kiinni. Ja kun Axun kanssa vielä ennen kisoja ja heti kisojen jälkeen harjoiteltiin liikkeestä seisomaan jäämistä, niin Axu teki sen joka kerta aivan tosi hienosti ja oikein!!! Mutta tutkimattomat ovat borderin tiet ;)...tai jotain. Seuraaminen sen sijaan sujui ihan tosi hyvin. Viime tokokisojen jälkeen miettimäni taktiikka osoittautui oikein toimivaksi. En ottanut Axua autosta ennenkuin oli ryhmäliikkeen aika , jonka jälkeen vein herran takaisin autoon odottamaan henkilökohtaista suoritusta.
Ja kylläpä intoa piisasi aivan eritavalla. Nyt tarvittaisiin sitten enään yksi ykköstulos ja saisin TK1 tunnuksen. Se olisi
kyllä hieno juttu. Tietysti aivan ultimatehuippuahan olisi että saisin tunnuksen jo heti seuraavista kisoista. Sitten voisin olla kyllä TOOOOOSI tyytyväinen.Tähän
loppuun haluan kyllä sanoa, että en olisi päässyt näin mahtaviin tuloksiin näin lyhyessä ajassa jos en olisi saanut niin hyviä ja mahtavia neuvoja ja kannustusta
Axun ja Reetun
kasvattajalta, Kirsi Söderbergiltä.
Eli aivan älyttömän iso JA
lämmin kiitos sinulle, kun jaksat neuvoa ja kuunnella.
Olet MAHTI-KASVIS :D

 




4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miljoonasti onnea tokoguruille!! Kyllä mekin vielä..

Anonyymi kirjoitti...

Tässä taas Kasvis punastelee kiitoksista :D Tosi hienoa työtä olette tehneet, ja mä niin aplodeeraan ton mahtavan aseenteen vuoksi: kylmiltään kisoihin! Aivan huippua! Ja sitten vielä taotte ykköstuloksen! ¨¨tekee aaltoja¨¨

Anonyymi kirjoitti...

Onnea hienosta tokotuloksesta!
Lea & Inka & Kina

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kaikille kannustuksesta ja onnitteluista :). Hyvä mieli tulee tuollaisista kommenteista. T: Blogin pitäjä itte ja koiruudet