sunnuntaina, syyskuuta 27, 2009

Kävimme pikku-Riin kanssa ihkaensimmäisissä toko-kisoissa. Kyseessä oli kylläkin "vain" epäviralliset kisat, mutta tarkoituksenani olikin vain nähdä, että miten hyvin pikku-herra jaksaa "painaa töitä" ilman palkkaa. Ja hyvinhän se jaksoi...Tulimme 17 koirakon joukosta nimittäin sijalle 2!!!! :D :D :D...WAU sanon minä. Sai kyllä olla Reetusta ylpeä, hienosti se jaksoi. Saimme kasaan 198 pistettä,mikä on kyllä sen luokan tulos, etten ole uskaltanu/edes osannut haaveillakaan sellaisesta pistesaaliista.Ensimmäiseksi tuli täysillä 200:lla pisteellä bordercollie, jonka suorituksessa ei jäänyt kyllä kellään mitään nokan koputtamista. Kuten seuraavasta videosta näemme, siinä oli kyllä muutamia kohtia meidän suorituksessa, joista en olisi kyllä ikinäkuunapäivänä antanut kymppiä, niinkuin tämä meidän tuomari teki, mutta enpähän valita. Ja sitäpaitsi samalla tavalla löyhästi, möllitokon mukaisesti hän arvosteli kyllä kaikki muutkin. Eli oli sillätavalla kuitenkin siis tasapuolinen, mikä on mielestäni tärkeää! Mutta siis seuraavana minun ja pikku-Riitun ensimmäinen toko-koettelemus :)


HEip....Nyt kun innostuin tästä videoiden julkaisusta niin paljon niin tässäpä niitä lisää. Tämä on siitä Inkoon tokokisoista, mistä lupasinkin laittaa videon jos vaan saan aikaiseksi...ja sainhan minä :). Tässäpä tämä :)

lauantaina, syyskuuta 26, 2009

Heip.Näin lauantai-päivän ratoksi kävimme Ojangossa harjoittelemassa hieman agilityä hyvässä seurassa :) ja ennenkaikkea osaavassa seurassa. Mukana oli iki-ihana kasviksemme ja muita mahtavia kavereita.Oli kyllä ihan megamukava päivä. Olen vähän harmitellut kirsille yms. ihmisille, kun välillä on tuntunut, vaikka siuntion koirakerho on ihmisten osalta ihan huippu mesta, niin välillä toivoisi saavansa hieman "järeämpää" opastusta agilityn saloihin. Ennenkaikkea ohjauskuvioihin yms. Axulla kun virtaa ja taitoa riittää niin olisi mukavaa osata ohjata oikealla tavalla ja löytää yhteinen sävel...ja ehkä jopa päästä kisaamaan virallisiin kisoihinkin vielä joskus.Tänään tuon parin tunnin yhteisen treeniajan puitteissa tuli kyllä niiiiiiin monta tärkeää ja hyvää juttua ja ohjetta, että niiden avulla pääsen kyllä taas vähän eteenpäin :). Ja tulipa taas huomattua kun näitä uusia ohjeita imin itseeni kuin sieni ja niiden mukaan yritin toimia, ja sitä kautta onnistuin...niin täytyy kyllä sanoa kuin siinä laulussa että "se on niin pienestä kii'ii, se on niin pienestä kii'ii...jne."
Niin pienillä asiolla ja korjauksilla voi olla niiiiiiin suuri vaikutus..on se toi agiliito vain ihmeellinen laji. :). Tässä joutuu pienen ihmisen kärsivällisyys koville (kun minähän en itse tietysti ole yhtään kärsimätöntä sorttia ;))..Kun haluaisi hitto vie osata jo KAIKKI KERRALLA JA YHTÄAIKAA JA HETIPAIKALLA!!! ;)
Mutta kait siitä menisi jo maku, kun ei olisi mitään harjoiteltavaa jos kaikki jo osaisi..Ja sitäpaitsi, ei pääsisi harjoittelemaan noin mahti-ihmisten kanssa :). Minun rakas "tietokonekuiskaaja"-kaksoisveljeni auttoi minua vielä lisäämään youtuben avulla videoita suoraan tähän mun blogiin!!!WAU SANON MINÄ!!!!Eri mukavan näköinen blogi kun voi katsoa suoraan videot tosta :D
HIh, kyllä on taas pieni ihminen ihmeissään nyky-ajasta ;). Seuraavassa tosiaan videot molempien poikien radoista, jotka on kuvattu sen jälkeen kun ratoja oli molempien osalta viilattu vähemmän ja ehkä vähän paljon enemmänkin ;).Kuvaajana toimii mieheni Harri :). Mahtavaa kun hän lähti kuvaamaan treenejä, sillä olen huomannut miten paljon enemmän harkoista saa itse irti kun voi katsoa radat videolta..näkee niiiiin selvästi omat mm.ohjausvirheet.
Jeps. Näillä puheilla, ensi kertaan taas :)
Agiliitoa Reetun kanssa..

Agiliitoa Axun kanssa :)

sunnuntaina, syyskuuta 20, 2009

Heips taas...vitsi tä on taas hidasta tä mun blogin päivittäminen...argh...kun ei vaan saa aikaiseksi niin ei saa...mutta nyt taas...ryhdistäytykäämme :).
Viimeisimmissä näyttelyissä (porvoo,vantaa ja tampere) ei ole tullut mitään mahti-tuloksia mutta onneksi seura on ollut mitä parhainta :)....Ja mikä hauskinta..Reetun ERI-putki jatkuu :).
Porvoossa Axu oli PU2 ja Reetu PU4...Vantaalla tilanne oli tismalleen sama...mutta Reetu sai toisen sertinsä :D :D HIH :D...Iloa lisäsi vielä se että VSP-titteli tuli Junipermoor's-koiralle...
pikkuinen Ruu vetäisi narttu-kehässä voiton kotiin :). Tampereen näyttely olikin jo täyttä juhlaa....meidän pojat eivät sijoittuneet loppukahinoissa mutta Reetun veli, Nuri putsasi pöydän täydellisesti..Päivän tuomari oli serbialainen Anna Brancovich ja ihastui Nuriin ikihyviksi :)..Nuri oli siis päivän ROP ja vielä RYP3 :D :D :D WOW.....Ihan mielentöntä ONNEA Pauliinalle ja Nurille :)..Pauliina ajatteli jo varmaan että mikä hullu mä oon kun hilluin hysteerisenä heidän menestyksestään ja hoin kokoajan vain että "mitä minä sanoin..mitä minä sanoin"...Olen nimittäin ihmetellyt, miksi Nuri ei vielä ennen tätä näyttelyä ole vetänyt pottia kotiin..Nuri nimittäin on mielestäni oikein komea nuori mies....mutta ehkä se nyt tästä ura urkeni..olihan nimittäin senverta mahtava menestys.....MUTTA EI SIINÄ VIELÄ KAIKKI...Mahti-kasviksemme oli tietysti ilmoittanut taas kasvattajaryhmän ja sehän kannatti...Kennel Junipermoor's oli nimittäin RYP2!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!HIHHAAAAA....sinne jäivät taakse sellaiset rodut jotka yleensä ovat pärjänneet rymäkilpailuissa...Voi vitsi...ihan mieletön päivä oli kyllä..:D:D:D...Onnea vielä ihan älyttömästi Kirsille..nyt sait vihdoin ansaitsemaasi menestystä :)
Olen yrittänyt taas kunnostautua tokoharjoittelussa ja tänään pääsin yllättäen varasijoilta mukaan toko-kilpailuun Inkooseen...innosta hihkuen lähdimme siis kohti Inkoota.Tuomarina oli Harri Laisi.Hän oli tuomarina myös AVO-luokan ensimmäisessä kisassa,jotka oli Siuntiossa tämän kuun alkupuolella...siellä Axu sai tulokseksi 150.p ja 2.tulos...mutta sijoituimme kuitenkin AVO-luokan kolmanneksi :D...hauskaa....Niin mutta nyt siihen tämän päivän kisaan...Perhosia oli vatsassa, mutta iloinen ja sellainen rento mieli..Axukin sen mitä ilmeisimmin vaistosi,koska jaksoi hienosti loppuun saakka. Liikkeestä maahanmeno meni nollille, koska Axu jäi istumaan.
Axu jää usein istumaan silloin kun se ei ole ihan varma, että mitäs tässä nyt pitää tehdä...ihan oma moka.. käytin ihan ihme äänenpainoa ja vaikka käskyn antaessani näin Axun epävarmuuden ja sen, että ei se ainakaan maahan mennyt, niin en silti antanut uutta käskyä..MIKSI MIKSI...hölmö minä...tästä liikkeenohjaajakin minulle sanoi, kun palasin koiran luo,että "olisit vain korjannut sen nyt, koska liike meni nollille joka tapauksessa"..mutta enhän minä sitä siinä kisatilanteen huumassa älynnyt. Mutta kokeen jälkeen kun keskustelin liikkeenohjaajan kanssa, niin se on kyllä varma, että vastaisuudessa vaikka sit kurkkaan ja annan sen toisen käskyn, sillä jos se menee maahan, vaikkakin vasta toisella käskyllä, niin onhan vaikka 5 pistettä parempi kuin 0. Ja omaan äänenpainoon mun täytyy kyllä kiinnittää enemmän huomiota... Jeps..eli taas opin jotain uutta ja sehän on aina positiivista. Mutta mielettömintä tässä koko jutussa on se, että vaikka yksi liike meni nollille, sain silti 1-tuloksen!!!!!!!!!!!Koiria taisi olla 10 ja niistä 4 sai ykköstuloksen. :)..Palkintojen jako kun alkoi, olin ihan omissa maailmoissani, sillä olin ihan varma, että 2-tulos tuli, mutta kolmannelle sijalle oli tullut numero 29....siis mitä...TÄH?? 29??....mutta sehän olen minä...pomppasi pystyyn remakan naurun saattelemana ja menin hakemaan palkinnon :D..Olin aivan onnesta soikeana..Sanoin tuomarille että enää ei haittaa vaikka se yksi liike menikin nollille :D...Huh..mikä ihana yllätys se olikaan :)
Axun äitikilläkin on mennyt hienosti toko-kisoissa. Olin katsomassa Kirsin ja Safiirin ensimmäistä voittaja-luokan kisaa.. ja eipä huonosti mennyt heilläkään..Kisat pidettiin Helsingissä viime viikonloppuna ja ne oli samalla terriereiden epäviralliset tokomestaruuskilpailut..Ja SAFIIRISTA TULI TERRIEREIDEN TOKOMESTARI VOITTAJALUOKASSA :D :D :D....Minä taas ilosta hihkuen pompin kehän laidalla. Ei huono aloitus näin ensimmäiseksi Voittaja-luokan kisaksi :)..ONNEA KIRSILLE JA COMPANYLLE :).
Tänään olin puhelimise yhteydessä Kirsiin toko-kisan jälkeen ja agiliitokin näyttää Safiirilta ja Kirsiltä sujuvan, ensimmäinen 0-tulos kolmosissa nyt plakkarissa..Mahtavaa :)...mukavaa kun kova "puurtaminen" tuottaa tulosta :)..Sitten on taas mukava jatkaa eteenpäin..Jokohan tässä olisi tekstiä tarpeeksi ;)...Ensi kerralla taas lisää :)...Yritän laittaa videomateriaali toko-kisoista, jos se vaan onnistuu...ja saan aikaiseksi ;)...Heps! Ja ensi kertaan :)