lauantaina, syyskuuta 13, 2008


(6.9.2008 Porvoo)

Hiphei. Nyt on Toko-urakin avattu. Porvoossa pidettiin Uudenmaan piirinmestaruuskisat, jonne minua pyydettiin mukaan Siuntion koirakerhon riveihin. Suostuinhan minä ;). Joukkueena emme oikein pärjänneet mutta minun ja Axun henkilökohtainen suoritus ylitti kyllä kaikki odotukseni. Heti pärähti ykköstulos :D. Pisteitä
174,5...WHOHOOOOOO :D. Oma tavoitteeni näin ensimmäisissä tokokisoissa oli, että minulle jäisi itselle vain hyvä fiilis kisailusta. Ja KYLLÄ JÄIKIN :D. Ja kaupanpäälle sain aivan mahtituloksenkin vielä :). Axu ei ollut parhaimmillaan, johtuen ihan omasta virheestäni. Pidin Axua lähes koko ajan ulkona ja harjoittelin paniikissa vielä ennen kilpailua, josta tulos oli se että sitten kun vihdoin ja viimein pääsimme kentälle niin Axu oli jo aivan kypsä koko tokoiluun. Varsinkin seuraamisessa se näkyi kaikista selkeimmin.Mutta tästä opin sen että laitan Axun autoon odottamaan ensimmäisen ryhmäliikkeen jälkeen kunnes juuri ennen omaa vuoroani otan Axun autosta ja sit eikun kisaamaan. Toivottavasti silloin Axun into olisi enemmän kohdillaan. Mutta tästä ei voi kuin hymyssä suin lähteä kohti tulevia kisoja. Missä ne sitten lie ;).

Ei kommentteja: