lauantaina, toukokuuta 15, 2010

ENSIMMÄISET VOI-LUOKAN KISAT KÄYTY!! Helatorstaina pääsimme kokeilemaan ensimmäisiä Voittaja-luokan kisoja Axun kanssa. Kisat pidettiin Helsingin Lauttasaaressa ja ne oli samalla terriereiden epäviralliset tokomestaruuskisat. Paikalla ei siis ollut muun rotuisia koiria ollenkaan :D Ja tämähän vasta hauska systeemi on. Terrieritokoa, siellä kun voi tapahtua ihan mitä vain ;). Ruutu on nyt viimeisen kuukauden ajan ollut meidän murheenkryyni ja oli aivan jumalista kiinni tuleeko se onnistumaan vai ei...Mutta jumalat oli ihan ilmiselvästi mun puolella :D :D. Axu teki nimittäin ruudun :D.Mahtia... Ei siitä mitään huippupisteitä saatu, kun oli niin epävarmaa ja minunkin piti antaa 2 maahanmeno käskyä yms. Mutta minua ei numerot paljon haitanneet, kun näin, että Axulla on kuitenkin jokin ajatus tästä liikkeestä. Toinen mikä onnistui epävarmuudesta huolimatta, oli tunnari :D WAU!Axu etsi pitkään ja hartaasti oikeaa kapulaa ja kävi sivummallakin haistelemassa, mutta palasi sitten kapuloiden luo ja toi lopulta oman. Nyt Axu ei myöskään nostellut/hamunnut vääriä kapuloita, joten olen kyllä todella todella iloinen ja tyytyväinen :D.Mutta sitten pääsemme tähän tokon "hienouksiin"..sen minkä piti olla varmaa, olikin EPÄvarmaa ;). Eli metallinouto menin nollille, kun Axu kesken noudon sai jonkun hajun ja pudotti kapulan...taisipa poistua kehänauhan ulkopuolellekin.....WHAT!!!!!Mutta onneksi sitten karjaisun ja lisäkäskyn saattelemana palasi kehään ja toi kapulan. Tämä on ollut sellainen liike, että ei ole KOSKAAN treeneissä jättänyt kesken tms. Toinen liike mikä meni nollille oli kaukokäskyt. Siinä jouduin antamaan niin monta ylimääräistä käskyä, että arvosana ei voinut olla muu kuin 0. Jos tästäkin nyt jotain positiivista hakee, niin Axu ainakin teki kaikki vaikkakin jouduin antamaan useamman käskyn ja Axu ei paikaltaan kuitenkaan ihan hirveästi liikkunut!Tuloksena VOI3 ja sijoituimme luokassa toiseksi! :D :D Niin hauskaa. Eniten olen iloinen siitä, että meidän ns,. "tulosputki" ei katkennut ja ne vaikeimmat liikkeet onnistuivat. Tämä antaa toivoa siitä, että Axulle on todellakin mahdollista saada Voittaja.-luokasta 1.tulos :D pisteitä tuli 206,5. Axun edelle kiiri Axun äiti Safiiri ja kasvis Kirsi . ONNEA ONNEA Mahtikasviksella ja Äitylille <3....Reetu kilpaili tällä kertaa Harrin kanssa ja tulos oli ALO3 ja 112. pistettä.Aika hieno saavutus ajatellen, että yhteisiä treenikertoja Harrilla ja Reetulla oli kertynyt ennen näitä kisoja 4 kpl :D. Ja Reetun tietäen, suurimmat ongelmat on juuri pitkäjänteisyyden puutteessa mikä koituu usein kohtaloksi juuri kisatilanteissa, joissa ei pääse palkkaamaan. Jäämme odottelemaan miten Harrin ja Reetun yhteinen tokoura urkenee :).Tänään kävimme Axun kanssa agikisoissa Masalassa. Meinasi menomatkalla rueta mahanpohjaa kutkuttelemaan ja jännitys vaivaamaan, mutta sain pahimmat kauhukuvat pyyhittyä mielestä ja koottua itseni suhthyvin.Saavuttuamme paikalle ei siinä kovin pitkään luppoaikaa ollutkaa vaan heti kohta oli jo rataantutustuminen.Sen jälkeen menin Axun kanssa ottamaan parit harjoitushypyt ja kun lopetin, huomasin, että minun pitäisi olla jo aloituksessa asettelemassa koiraa!!!Perhana, kukaan ei ollut kertonut että ennen meitä puuttui yksi kilpailija, joten kieli pitkällä juoksin sieltä treeniesteiltä suoraan aloitukseen. Mä oon just sentyyppinen, etten kestä yhtään tuollasia yhtäkkisiä muutoksia, joten aloitus meni itsellä jo ihan poskelleen. Tuloksena meillä tuolta radalta siis HYL.Toinen rata meni jo himpun verran paremmin ja sijoituttiin viidenneksi. Yksi kielto tuli ja aikavirhettä vajaa 3 sekuntia, kontaktien takia. Mutta tärkeintä on taas se, että kisoista jäi hyvä fiilis ja pystyin kehumaan koiran molempien ratojen jälkeen, sen sijaan että olisin ollut ihan mörkönä. Kyllä mä katsokaas kehityn :D.Nyt täytyy vaan noita kontakteja koittaa harjoitella, ettei niihin tärväytyisi niin tuhottomasti aikaa. Soitin Kirsille kisojen jälkeen ja sanoin, ettei Axulla ja minulla olisi ollut niin hyvä kontakti ja että Axu olisi vain "hillunut" siellä välillä omaksi ilokseen.Mutta onneksi taas Harri kuvasi meidän radat ja pystyin ne kamerasta katsomaan. Sillä niitä kun hidastuksilla katsoin niin selvisi, että kyllähän Axu menee juuri sinne minne näytin....PRKL!!! Tai siis hyvähän se on :D. Sehän tarkoittaa vain jälleenkerran sitä, että virheet ei johdu minun ja koiran huonosta kontaktista vaan minun harjaantumattomasta ohjauksesta :D. Ja se taas tarkoittaa sitä että, TREENIÄ TREENIÄ TREENIÄ!!! Josta tulikin mieleeni, että pääsin mukaan Pertti Vilanderin agilitykoulutukseen, joka on kesäkuun alussa :D Saas nähdä, mitä Peetsa sanoo meidän yhteistyöstä. Jeps. Olipas taas monta juttua kerrottavana. Laitan mahdollisesti videoita kertomistani toko ja agilitykisoista jahka ehdin ja viitsin ;). On niin pirun työlästä ladata ne tuonne youtubeen...on niin hidas tä mokkulan tiedonsiirto. Huomenna menemme sit Reetun kanssa testaamaan onneamme Masalan agility-kisoihin, saas nähdä mitä siellä tapahtuu ;). Ja seuraavat tapahtumat onkin sit poikien luonnetestit 22-23.5 Lohjalla, tokokisat Huittisissa 30.5, erikoisnäyttely 5.6 Helsigissä ja Peetsan agilitykoulutus 4.6.  :D :D. JIIHAA....

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

huh huh ...täällä mummo hengästyy kun lukee noita teidän harjoituksia, kilpailuja, saavutuksia ja kaikkea, kaikkea ... ihanaa, että jaksatte ... täällä jo eletään kesän odotusta ja kovasti odotetaan teitä tänne päin. On ollut niin lämmintä, että tuntuu kuin kesä olisi jo pidemmälläkin ... onnea harkkoihin ja kisoihin ja kaikkeen ...mitä niitä nyt olikaan tv äiti