perjantaina, maaliskuuta 26, 2010

LEAAAA!!!!KIRSIII!!!!MARJIIISSS!!!!HJÄLP!!

Tässä on videokuvaa viime kesän epävirallisista kisoista..*NOLO* ;)..Ja huomaan itsekin jo tuosta muutamat ohjausvirheet miksi Axu menikin väärään suuntaan. Mm. heti alussa jätti hypyn tekemättä, kepeille mentäessä menikin A:lle yms. Ne tajuan , Joo, mutta entä tuossa lopussa kun tilanne on kuitenkin se, että Axu on nopea, samalla kun itse olen aika hidas ;). Niin miten te olisitte tehneet ton lopun tästä radasta?? Kun puomilta lähdetään niin putkeen pitäisi mennä siis vasemman puoleiseen päähän ( Ei siis sinne minne Axu ensin meni ;) ). Näin jälkeenpäin ajateltuna, olisi vain varmaankin pitänyt juosta lujempaa ;) tietty, mutta ehkä sitten tehdä takaaleikkaus puomin jälkeisen hypyn jälkeen?? Ja sit haltuunotto tjn. ja ohjata ns. "loppuun asti putkeen", ettei tee vahingossa viimeistä hyppyä???Ymmärsiköhän kukaan mitään ;).Hieman näin lopuksi itseä puolustaakseni, niin Axu käy ehkä PIKKUISEN YLIKIERROKSILLA, että ehkä tuo Axun kuuntelupuolikaan ei toiminut niin hyvin ;). Mut sekin on jännä miten näin n.reilussa puolessa vuodessa on ehkä itsekin jo kehittynyt, koska tuolla oli muutamia sellasia kohtia, jotka olisin tehnyt ehkä toisella tavalla..Mutta EHDOTUKSIA?? ANYONE??



8 kommenttia:

Marjis kirjoitti...

Mä olisin ottanu puomin jälkeen hypyn ja sit takaaleikkaus toisella hypyllä. :)

Lea kirjoitti...

Sun oma liike ainakin veti noiden kahden hypyn jälkeen tonne väärään putkensuuhun. Sun käsi näyttää putken jälkeen taivaaseen ja kroppa näyttää jonnekkin muualle kuin hypylle.. Voi olla että sun kroppa näyttää väärän pään putkensuuhun.. Ja jos ei Axu oikein hakenut tossa vaiheessa vielä esteitä niin sille olisi pitänyt näyttää varmemmin. Vaihtoehto niin että olisit tehnyt valssin puomin jälkeisellä hypyllä ja vedättänyt ulkokautta sen oikeaan päähän putkea tai sitten niin että olisit joko "ryssinyt" sen päälle pakkovalssilla molempien hyppyjen jälkeen mutta luulenpa että lopputulos olis ollut sama - väärä pää.. :) Suosittelen siis tota ekaa vaihtoehtoa, pakkovalssi ekan hypyn jälkeen ja samalla saa vähän pidätystä ja vauhtia himmattua, korjattua rintama sekä hartiasuunnan oikeaan putken päähän ja avot. Näin mä ainakin itse tekisin.. :)

Ja itseasiassahan koira toimi sun ohjeiden mukaan, oikea käsi alhaalla ja heristelet nyrkkiä . axu ottaa sulta vartalokäskyä ja toimii niinkuin tuollaisessa tilanteessa pitäisikin toimia. Eli sori nyt, vika oli sussa. :D

Taas tätä kritisointia.. Jaiks.. :D

Ps. Kepeille olis voinut hiukkasen vekata eli himmata vauhtia kääntymällä esim vasten - keskittyy luultavasti paremmin - hakee oikean keppivälin.. :)

Lea kirjoitti...

Siis tarkoitin tätä edellistä lausetta näin:

Sun käsi näyttää puomin jälkeen taivaaseen ja kroppa näyttää jonnekkin muualle kuin hypylle..

Ja mikäjottei takaaleikkaus, sekin toimisi varmasti :)

* kirjoitti...

Hei kiitos tosi paljon :) HUH...On toi kyllä KARMEEN NÄKÖSTÄ!!!!! :D. Ja ei kuule mitään, kritiikki on jees. Siis "kritiikki", otan nämä kultaakin kalliimpina neuvoina. Sillä haluaisin oikeasti kehittyä tässä lajissa.Ja onpa tullut tehtyä sellainenkin liike josta ei paluuta ole...viralliset kisat nimittäin odottaa..:/ :O :O ..APUAAAA1!!!Lisenssin ostin tänään ja ilmoitin pojat virallisiin kisoihin :O :O :O KÄÄÄKS!!!Noh, ne täytyy ottaa vain nyt sillai ihan harjoittelun kannalta! Mut tuhannesti kiitos Marjis ja Lea kun jaksatte käydä kommentoimassa näitä mun yritelmiä :). Arvostann sitä todella :). Tässä yksi Marjikselle <3..ja tässä Lealle <3...yyyh..menikö nyt vähän lällyksi ;) :D

Lea kirjoitti...

No ei se nyt niin karmean näköistä ole, teistä tulee vielä superhyviä kun käytte kouluttajilla. Axussa on potentiaalia, sillä on intoa ja vauhtia. Ehkä sun tarvis olla hiukkasen jämäkämpi sille ja käskyttää vähän voimakkaammin. Ja niin, että esim tässä käskyllä on merkityksensä. Eli tässä käsky on opetettu esim hypyltä kääntyminen - käsky - palkka. Käskyllä tehdään merkitys ja sitä voidaan hyödyntää radalla ja ylipäätänsä. Sä oot ehkä vähän turhan pliisu axun kanssa, mä luulen et kun se on terrieri, se tarvis vähä määrätietoisempaa ja haasteellisempaa ohjausta. Eli siksi mä karjun Inkalle, jos mä juttelisin sille nättejä. Se naurais mulle ja näyttäis keskarii ja menis omia menojaan. Siinä on sille haastetta kun käskytän sitä voimakkaasti, kontakteilla ei tarvis huutaa nii paljoa mutta ku pässi omistaja on opettanut ne iha vituralleen.. :)

Hitto ko asuttais lähempänä nii neuvoisin sua vaikka sua joka viikko!!

* kirjoitti...

:O oikeesti..Oonks mä pliisu :D :D. Hauskaa. :D.Kukaan ei ole minulle niin sanonut ennen. Mutta ei minua ole kukaan sellainen vielä neuvonutkaan jolla on ollut menohaluinen borderterrieri, joka huutaa kuin syötävä mennessään. No hitto..sitä pitää pistää vähän ÄRKELETTÄ peliin :D. :D Se on niin jännä juttu, että Axu on NIIIIIIIN eri tyyppi agilityssä kuin esim. kotioloissa tai lenkillä. Ja Axu ei mielestäni ole kuitenkaan mitenkään kauhean "kova" koira..ja sillä on miellyttämisenhalua..Mutta tosiaan agilityssä siitä tulee IHAN toinen tyyppi. Että ehkä tosiaan en ole osannut itse muuntautua sen mukaan..tjtn. Axuhan voi katsos mennä vaikka rikki ;D..MUAH..niin varmaan ;)

Lea kirjoitti...

Haha, mä sanon sitte aina suoraan jos oon sanomassa jotain. Joskus saatan loukatakkin, mutta toivottavasti näistä jutuista on apua teitille. :) Joo no moni koira on arkielämässä iha kiltti eikä tartte hirveesti ääntä korottaa, mutta kentällä.. Vähä eri meininki. Sä voisit kans tehdä ittestäs mielenkiintoisemman, välillä tosiaan ottaa lelua mukaan ja juosta vaa eteenpäin lelu kädessä nii että koira lähtee jahtaamaan ja joskus annat lelun, joskus et. Sähiset, sihiset eli teet ittestäs sellaisen et ne sun koirat palvoo sua siellä kentällä, sä oot the master kuka antaa ohjeita suorittaa esteitä ja palkkaa halutessaan. Siksi palkan pitäis olla superkiva jotta mielenkiinto ohjaajaakin kohtaan säilyy.. :) Eikä tosiaan tarvi karjuu nii et Axu tai Reetu pelästyy ja kauhistuu mut vähä ehkä voimakkaampaa käskytystä peliin. Helppohan täältä on neuvoa mutta voipi olla et ne ehkäpä saattais auttaa. :) Koittakaa jaksaa mun kirjotuksia, mä en tiedä saako näistä oikein mitään selvää ja vastasin muuten mun blogiinki tänää aiemmin :)

kirsi & co kirjoitti...

Joo, siis eihän toi niin paha ole, jos pilkkoo homman oikein ja kattoo mitä haluu nähdä :D Eli hienoa on se, että Axu tekee todella koko ajan just mitä näytät, ja heti kun itse pysähdyt, niin koira pyssää myös. Vauhti on kova, ja irtoomiset isoja, mutta kyllä se kuulolla on. Vaikka jäät sen taakse, niin sun pitää muistaa ohjata, sillon vaan ohjataan ISOILLA vartalon ja käden, mieluusti jopa vastakäden käännöillä, kyllä koira sen katsoo. Viimesimmissä treenissä oli just teemana tämä "jään jälkeen mutta pakko jatkaa", ja olin siis pahimmillani 4 estettä Safia jäljessä, mutta silti Saf esim kääntyi itsenäisesti 360 vasemmalle hypyn kautta ja otti puomin vaikka mä olin siis vastapalloon puomin puolessa välissä vasta tulossa. Luovuttaa ei siis saa, se on pointti. Sit toi rata, jälkikäteen on helppo sanoo mitä pitäis tehdä :D Ekat hypyt: Axun linja tulee sua kohti, ja koirahan kääntyy aina ohjaajaa päin, eli tulee sun imussa. Sulla on ajatus putkessa, ja Axuhan lukee ton sun pienen käden heilautuksen putkeen. Eli tossa olisin näyttänyt koiralle oikeella kädellä ja voimakkaalla vartalon kierrolla ensin hypyn vasemmalle ja sitten hidastuksella/käskyllä ottanut kuulolle ja kääntäny taas voimakkaalla vartaloavulla oikeelle putkeen. Axu lukee koko ajan sun ohjeita sun vartalon suunnasta, ei niinkään käsistä. Toi kepit oli ihan vahinko, Aake tulee niin kovaa, että ei ehdi hoksata keppejä, ja sulla on hyvä pyllistys joka ei ohjaa sitä mihinkään. Mä harrastan kans tota :D Kun pitäis antaa tilaa eli jäädä kauemmas kepeistä ja himmata, et koira saisi itse tilaa mallata rytminsä keppeihin. Kepeiltä seuraava hyppy on hyvä, mut taas koira näkee hyvin seuraavan hypyn, joka loogisesti sil olis nenän edessä, taas sulta vaan voimakkaampi vartaloapu vasemmalle, ja hidastamallahan sä sait taas Axun kääntymään heti suhun päin. Nyt se oli vähän niinkuin vahinko, mutta sujuvampana "valssi-vartaloapu-hidastus" rytminä toi olis ollu ihan oikeeta ohjaamista. Jos seuraava este oli tarkotus ottaa täältä katsomosta päin, niin siinähän sä teit ihan oikein, rytmi oli vaan vähän myöhässä. Tossahan voit jäädä kauemmaksi koirasta, mikä siinä tilanteessa jos olisitte suoraan tonne juossu, olis siis väistämätöntä. Nyt sä olit tosi lähellä estettä ja koiraa, joten melkein blokkasit esteen, jos jäät kauemmas, niin sit vaan voimakas vartalon kääntö, mut vähän aiemmin, just niinkuin teetkin. Sit meneekin tosi hienosti, irtoo ja vauhtii on! Sä ehit liki tehdä valssinkin, ihan nanosekunnista kiinni :D Ehkä takaaleikkaus vois kans toimii, kun on noin irtoova ja nopee koira. Mut sillein tehdään kun on aatellu rataantutustumisessa. Toi pukeen meno puomin jälkeen tais olla Aakeboyn oma hupi :D Oikeella kädellä olis voinu taas ohjata, että ona rintamasuunta varmasti kääntyy vasemmalle. Toi vastakkaisen käden käyttö on vähän huono välillä, koska koirahan ei välttämättä näe kättä joka jää oman kropan taakse piiloon, mutta Safille se toimii hyvin, koska seuraa mun kroppaa niin älyttömän tarkasti. Soon niin tottunnu et mun käsiin ei pidä luottaa, ovat kun tuulimyllyn siivet :D Toi putki meni just kuin käskit, hidastamalla Axu kääntyy sua päin ja menee sun puoleiseen putkeen. Jos tollein olis tehny vaan juoksemalla tota puolta ja kääntänyt omaa kroppaa tosi voimakkaasti taas oikeella kädellä ohjaten tonne putken vasempaan ja rynnänny vaan etiäpäin, olis se voinu onnistuu. Takaleikkaus yks hyppy ennen olis varmaan ollu mun vaihtis, ja sillonkin vartaloavulla, koska kyllä borderi yleensä putkensuun valitsee vaikka joku muukin este olis tarjolla.
Mut siis hei, sä teit paljon just kuin pitää, rytmi vaan kohilleen ja kroppa käyttöön, niin kyllä Axu kuuntelee. Ja vaikka Axu ehtis kuin sua edelle, niin jatkat vaan ohjaamista, korostat vaan lisää kropalla mitä haluut sanoa. Ei toi oo niin paha kun luulet!