AXUSTA ON TULLUT ISI!!!!!
Axun pennut ovat täällä <3 <3...Axulla ja Iitalla on nyt kaksi pientä poikaa :). Alunperin vauveleita oli 4, mutta jostain syystä luonto päätti tällä kertaa näin, että maailmaan sai jäädä kaksi näistä borderin aluista. Kaksi survivoria ovatkin kuulema oikein terhakkaita ja reippaita :). Toivotaan siis että kaikki menee nyt hyvin <3 <3 <3
lauantaina, syyskuuta 04, 2010
keskiviikkona, syyskuuta 01, 2010
MOIPS!! Hmm...mitähän tässä on taas tapahtunutkaan...noh..Tervakoski KV ainakin. Se oli 22.8 ja siellä oli mukana pikku Rii. Normaalista poiketen minä esitin nyt Reetun ja sanotaanko, että huomaa ettei ole pitkään aikaan käynyt näytelmissä kun olin vähän väliä ihan pihalla ;D. Onneksi Marjis ystävällisesti piti minut aina ajantasalla ja käski kehään kun sen aika oli ;). Kiitos Marjis :D. Näytelmistä ei tullut mitään huimaa tulossaalista, Reetu oli valioluokan neljäs. Mutta velipoika puolestaan oli toinen ja sijoittui myös paras uros kahinoissa :). ONNEA PAULIINA JA NURI!! Sitten suuntasimme kohti Järvenpäätä Peetsan oppiin. Ja kyllä se vain asiansa osaa...Axulla meni tosi hienosti ja Reetullakin onneksi suurimmaksi osin, hieman pientä miestä kiinnosti kyllä kaikki ympärillä olevat vanhat ladot ja muut, mutta selvittiin kunnialla ihan loppuun asti. Vaikka Peetsa sanoo asiat sillai suoraan, niinkuin ne on, niin tuntui kyllä kaksinverroin mukavammalta kuullaa viimeisen radan jälkeen, kun hän oikein minulle ja Axulle taputti ja sanoi miten meni hienosti :). Hän oli sitä mieltä, että olen Reetun mielestä ihan älyttömän tylsä :D :D.Siinä vaiheessa minulta pääsi nauru...Ja oli aika hassua kuulla miten erilailla ohjaan poikia. Axulle teen kuulema aivan liioiteltuja vartalokäännöksiä ja käsiohjaus puuttuu,muuten meno on ihan rentoa..niin ja haltuunottosana. Ja Reetulle olen kuulema liian jäykkä, konemainen ja tylsä...Ja itse luulin olevani aina ns.myöhässä, mutta todelllisuudessa olinkin ihan liian etuajassa :DD. Peetsa puhui leikkimisen tärkeydestä ja siitä miten opetan sen haltuunotto-sanan. Eli lelulla taistelen koiran kanssa, kun koira repii,reuhuttaa,murisee tms. taistelee kanssani hoen sille jotain tiettyä sanaa, joka meillä on nyt tästä lähtien "TAPA" :D. Saatan herätää hilpeyttä tai kauhistusta treeneissä tästä lähtien treeneissä tai kisakentillä, mutta SO WHAT!!!Ja tosiaan eilen pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan tätä sanaa agitreeneissä ja jumankauta...toimihan se :D :D.Olen siis toki ehdollistanut poikia tässä sille sanalla, juuri leikkimällä niiden kanssa, mutta en nyt mitenkään ihan kauheasti..Ja eilen tosiaan harkoissa menin ensin Axun kanssa ja parissa tosi tiukassa kohdassa ( esim.kumpaan putken päähän) huusin vain "TAPA",jolloin koira otti kontaktin ja ohjasin oikeaan putken päähän :D ei vitsi...niin hienoo..ja toinen kohta oli sellainen keppien jälkeen tosi tiukka alle 90 kulma jossa käytin myös tätä haltuunotto sanaa ja sain ohjattua hypylle, ettei livahtanut putkeen...ja tämä toimi siis molemmille yhtäloistavasti!!! Tein tosiaan molempien kanssa vain yhdet radat ja heti suorituksen jälkeen tein heti perään toisen kerran ja muuntelin rataa hieman. (Lähetinkin esim. toiseen putken päähän)...JA TAPA!!!! Toimi taas :D :D. Ja molemmilla on kuitenkin sillai aika hyvä muisti, että jos samaa rataa tehdään useasti, pojat muistaa radan jo entuudestaan. Mutta nyt..ei tosiaan mitään ongelmaa...Tä oli itsellekin jotenkin niin vierasta, kun menin sinne radalle vaan lauleskellen ja sitten vähän ohjailin ja vähän hölköttelin mukana...siis siltä se tuntui :D..Jos joku muu olisi tehnyt radan sillai ja lähtenyt sit muina miehinä pois niinkuin minä tein, niin olisin varmaan ajatellut, että "Jumalauta, onpas siinä ylpeä ämmä..".Mutta ihan rehellisesti sanottuna lamaannuin itsekin...En muista, että olisi koskaan rata mennyt noin hienosti, edes treeneissä...Siinä olisi tullut 4 nollaa putkeen, jos olisi ollut kisat ;). Maanantaina kävin sitten tokoilemassa Kirsin ohjauksessa. Sain sellaisen extempore idean, että nyt lähden Hesaan viettämään laatuaikaa Reetun kanssa ja vähän tokoilemaan....Ajelin hirveällä kyydillä Hesaan ja luulin ehtineeni paikalle hyvin...mutta kun saavuin nurmikentälle jossa bordertokot siis viime vuonna pidettiin, niin EIHÄN SIELLÄ KETÄÄN OLLUT!!! Ja eikun takaisin autoon hirveällä kyydillä ja netistä katsomaan, että missäs ne nyt on...okei..jossain nerverheard MAUNULAN MAJALLA....Ei hemmetti..Navigaattori ei tietysti löytänyt sitä osoitetta mikä tämän majan kotisivuilla oli...Noh..laitetaan sit osoitteeksi Maunulan kirkko ja eikun matkaan...Okei..tää landepaukku pääsi siis Maunulaan, mutta kun olin kolmelta eri tyypiltä kysynyt Maunulassa, "tiedättekö missä maunulan maja on" ja yrittänyt ajaa näiden ohjeiden mukaan kolme kertaa harhaan, päätin luovuttaa...Siinä vaiheessa loppui minunkin huumorintaju...Ja sitäpaitsi tähän seikkailuun oli tuhrautunut niin paljon aikaa, että treenejä olisi jäljellä enää 20 min. Sitten navigaattoriin määräpaikaksi koti ja hanaa....Heti kun pääsin isolle tielle..(mikä tie liene..) kaasutin ja huomasin ajavani kyltin ohi jossa luki jotain "Maunulan liikuntamaja...tai keskus..tai joku.." ja sitten eikun jarrut pohjaan ja peruuttelemaan siinä isolla tiellä :D :D. Ja SIELLÄHÄN SE OLI :D. Tiesin olevani oikeassa paikassa, kun parkkiksella näin Kirsin auton...Treeniaikaa oli jäljellä enää n.10 min. mutta onneksi ihanaihana kasvis piti meille vielä pikkuiset treenit ja pääsimme kokeilemaan paikallaoloa..ööh..olikohan se nyt Nemon kanssa, joka oli vielä paikalla. Ennen kotiin lähtöä rupateltiin Kirsin kanssa vielä pitkät tovit ja Kirsi johdatteli minut koiran kanssa leikkimiseen ilman lelua...Ja kyllälpä sai minun vatsalihaksetkin treeniä :D :D Kirsi näytti NIIIIIIIIIN hauskalta Reetun kanssa leikkiessään, että tuli kyllä itsellekin hauska olo :). Kirsi on jotenkin niin hersyvä ja aito...ja...voih..hän yritti kyllä ihan täysillä, että Reetu innostuisi :D. Ja innostuihan se :). Nyt täytyy Reetun kanssa koittaa harjoitella tällaista ilman lelua leikkimistä, sillä se kuulema parantaisi meidän välistä suhdetta :). Tokoa olen kovasti koittanut myös harjoitella, sillä kisat on jo ovella...Treenit on kyllä menneet aika mallikkaasti molemmilla..eli aika positiivisella mielellä olen, mutta mitä vain voi vielä tapahtua ;). Sovittiin Kirsin kanssa yhteistreeneistä tuossa...ööh..torstaille...vai oliko se perjantaille, että päästään sit treenailemaan vielä yhdessä ennen kisoja...Jeps...HUH...Kylläpä oli romaanikirjoitus....Onneksi olkoon, jos jaksoit lukea tänne asti ;) ;)...MUR ja HAUH. Ensi kertaan :)
sunnuntaina, elokuuta 22, 2010
Tänään oli Lohjan kisat ja saldona neljä starttia ja neljä hyllyä :D. Tässäpä videoita..
Reetu A rata: Alku lähti ihan kivasti mutta keppien jälkeen suoraan edessä ollut putki vei hylkäykseen :/. En jotenkin osannut edes ajatella, että Reetu ei kuuntelisi ja kun tein kuitenkin niin tiukkan käännöksen MELKEIN ;) ajoissa kohti oikeaa putken suuta. Loppurata menikin aika hienosti ja Reetu irtoaa jo aika hyvin. Mietin, että jarruttelenkohan Reetua jotenkin noilla radoilla, siis silleen etten anna tarpeeksi ajoissa ohjeita,että minne ollaan menossa..Esim A:n jälkeen tiukka käännös kepeille, niin näyttäisi, että Reetu oli hetken aikaa hieman H-Moilasena kun minä taas jökötin paikallani sikiöasennossa ja karjuin "TÄÄLLÄ"....???
Axu A rata: Heti alusssa voitte huomata meidän yhden suurimmista ongelmista tällä hetkellä..."LÖYSÄT KÄÄNNÖKSET"..Siis ihan kauheita..huoh..A:n jälkeinen hyppy venyy myös ihan karseaksi..mutta en taida kyllä kauheasti Axulle näyttääkään että mihin ollaan menossa, vaan karjun paikallani normaaliin tapaani..kuten myös putken jälkeen hypyllä ennen puomia..taas seison paikallani sikiöasennossa ja karjun...vai mitä olette mieltä??Ja olipa nimittän nolla lähellä..mutta toisiksi viimeisellä esteellä Axu lähtikin putkeen, sillä sinnehän minun rintamasuuntani näytti ;). Kyllä siinä kuuli muutkin, että hieman harmitti, mutta Axun tullessa putkesta vedin vain täysiä loppuun ja naureskelin hassulle radallemme ja en usko että Axukaan huomasi,että homma meni reisille juuri ennen maalia ;). Hassu hauva.
Reetu B rata : Mitäpäs sanotte tästä alusta!!!!! VOI JUMALIUDE!!! Enkö ihan oikeasti näyttänyt vasemmanpuoleiseen putken päähän?? Täh?? Ja samalla kun karjuin radalla niin pikkumies vain hieman hidasteli ja oikein juuri ärsyttävästi niinkuin osaa jolkotteli väärään päähän putkea :D . Eli hylly heti tässäkin. Mutta A:n jälkeen tunsi jotenkin suurta ylpeyttä miten meni hypyt ennen putkea ja se miten pystyin kaukaa ns."heittämään" Reetun putkeen :). Se oli ehdottomasti itselle tämän radan paras paikka :). Ja loppu mentiinkin vain fiilistellen täysillä ja kylläpä pikkuRiin kintuistakin löytyi vauhtia. Äsken kun taas katsoin tämän radan, niin taas jotenkin näyttää siltä, että minä jotenkin jarruttelen Reetun menoa??Näyttääkö se muiden silmiin siltä..Olen aina jotenkin ajatellut, että Reetu on sellainen ns."perässävedettävä" malli, mutta en ole enään varma...Näissäkin radoissa jälkeenpäin katsottuna näyttää enenmmänkin, että minä itse jotenkin jarrutan menoa???
Axu B rata: Tämäkin kääntyi hyllyksi jo heti alussa ja itsellä ei enään kyllä toiminut enää pää eikä jalat. Neljän rataantutustumisen ja kolmen startin jälkeen ei oikein enään kulkenut samaan malliin...ja sen kyllä huomasti :D Ihan karmean näköistä sähellystä. Mutta tässäkin radassa oli monia juttuja, jotka laittoi miettimään kun katsoin niitä videolta jälkeenpäin. Esim. A:n jälkeen kun käännyttiin putkeen ja sitten ne hypyt (jotka siis olisi pitänyt hypätä), niin Axu ei ottanut niitä, koska en sitä niille ohjannut ja käsi oli vartalosssa kiinni :D. Vaikka mentiin ihan niiden vierestä...Eli mitä tästä taas opimme...Kyllähän se koira osaa..mutta entäs minä ;)
Kokonaisuudessaan jäi hyvä fiilis päivästä ja usko elää siihen, että jonain päivänä saamme niitä nolliakin vielä..onhan se jumankauta niin píenestä kiinni..Kasviiiiiiissss....Mitäs olit mieltä noista radoista? Ja mitäs vastaisit noihin mun pohtimiin kysymyksiin...esim Reetun vauhti ja Axun käännöksen yms. Ja eikös kuvastanut aika hyvin terrierimäistä itsepäisyyttä toi Reetun B radalla toi väärä putken pää heti kahden ensimmäisen hypyn jälkeen...Samperi miten hitaasti se oikein taas vain jolkotteli sinne :D :D. Voi toista...;)
Jeps...Täytynee rueta katsomaan seuraavia virallisia...kun peruuntui ne Hyvinkäänkin kisat...ensi viikonloppuna sit Peetsan koulutukseen...saas nähdä mitä siitä tulee ;)

keskiviikkona, elokuuta 18, 2010
Heips. Täällä on ollut agilityharkoista pientä taukoa, sillä loukkasin epiksissä olkapääni. Olen ollut ihan sairaslomalla kotona ja lepuuttanut kättä. Jouduin myös perumaan hyvinkään agikisat :/. Reetun äiti "Madde" oli pärjännyt kuulema ihan älyälyhyvin kisoissa, että ONNEA VAIN TIINA JA MADDE :). adden tuloksista voi lukea enemmän Junipermoorsin blogista. Nyt on selvinnyt Axun "isyystilanne" ja ainakin 3 pientä peepusta oli näkynyt Iitan ultrassa :D :D :D MAHTIA. Jos kiinnostaa Axun lapsoset, niin ottakaahan yheyttä Ollters-kenneliin ;). Olen ilmoittautunut nyt kahteen tokokisaan, toiset on Uudenmaan piirinmestaruuskisat, jotka on samalla Siuntion koirakerhon mestaruuskisat. Reetu pääsi mukaan SKK:n joukkueeseen ja Axu on joukueessa varakoirana, mutta kilpailee jokatapauksessa kuitenkin yksilökisassa. Seuraavana päivänä tästä 12.9 onkin sitten Helsingissä piirinmestaruuskisojen yhteydessä järjestettävät Borderterriereiden tokomestaruuskisat :D, Liekköhän sinne muita tulossa???Tällä hetkellä tiedän vain että Kirsi ja Safi tulee, muista ei ole tietoa. Tänään kävinkin harjoittelemasssa poikien kanssa tokoa lähikentällä ja Reetulle on osoittautunut ihan älyttömän toimivaksi se ns. "megapalkka"-systeemi. Ainut missä nyt hieman tökkii, on se, että kun olen jättänyt sen megapalkkapurkin yhdessä Reetun kanssa sinne kehän laidalle, niin jos teen liikkeitä purkin suuntaan niin tuppaa edistämään ja hönkimään purkille tai sitten jos yritän esim. seurauttaa purkin ohi kehän laitaa myöden, niin ei meinaa millään ns. "pysyä mukana" vaan etääntyy purkille päin ja sitten vaikuttaa vähän ns.masentuneelta, kun palkkaa ei vielä tulllutkaan :/. Mutta muuten toimii ihan sikahyvin. Ja sitten noissa edellämainituissa tilanteissa kun kutsun Reetun kauemmaksi purkista tekemään juttuja niin sitten taas onnistuu ja oikein vinkuraivolla tekee töitä, kun tietää että palkkaa on ns."vapautuksen" jälkeen tulossa. Eli tämä loppupalkkaus-systeemi on kuitenkin toiminut niin kuten sen ajattelin :D. HAUSKAA!! Ja nyt into on kyllä niin kohdallaan ja siitähän olen myös niin tyytyväinen ja onnellinen :). Ehkä me vielä Reetunkin kanssa saadaan se 1-tulos. Mutta tuo pitäisi tosiaan saada vielä toimimaan, että vaikka olemmekin ns. lähellä palkkaa, pitäisi Reetun pystyä keskittymään kuitenkin minuun ja tekemiseen...Tottakai tässäkin muuten niin toimivassa systeemissä täytyi olla joku "kompastuskivi", muutenhan tämä menisi ihan liian helpoksi ;) JUST JOO!! Axun kanssa tehtiin ruutua, tunnaria, seuraamista, kaukkareita..oikeastaan kaikki liikkeet voittajasta. Ruutuun olen ihan sikatyytyväinen, nimittäin se vauhti millä Axu sinne lähtee ja juoksee suoraan keskeltä ruutuun on IHAN LOISTAVA. Olen palkkauksen hoitanut nyt niin, että ruudun takareunaan on ollut aina piilotettuna lelu ja nyt se on ilmeisesti jäänyt Axun mieleen :). Tänään ongelmaksi muodostui vain se, että se oli niin intona että eipä mennyt maahan kun huusin :D :D :D :D Voi toista...se oli niin innoissaan...Tein ruudun useaan kertaan ja vauhti oli yhtä hyvä joka kerta ja sitten Axu jo pysähtyikin ihan kiltisti ja otti lelun vasta luvan saatuaan :). Tunnarissa on vielä epävarmuutta ja kuonolla pyöritteli vääriä kapuloita,mutta toi kuitenkin oman. Seuraaminen oli oikein iloista,reipasta ja paikka oli hyvä. Kaukoja täytyy vain harjotella ihan älynä..niissä on vielä PAAAALJON tekemistä ja ylemmissä luokissa toi Axun mahdoton piippaaminen kyllä tulee pudottamaan pisteitä. En ole ollut, enkä tänäänkään ollut tiukkana sille siitä..Pitäisi vain jaksaa odottaa niin kauan kun vinkuminen loppuu ja aloittaa vasta sitten. Toisaalta sydämeni oikein sulaa,kun näen ja kuulen miten innoissaan Axu haluaa minun kanssa tehdä töitä..sekös pienen ihmisen miltä lämmittää :). Kaikenkaikkisesti oli ihan onnistuneet harkat, joista jäi hyvä mieli sekä omistajalle, että koirille :). Nyt taidan hieman muokata blogini sisältöä niin , että noi poikien omat linkit saa häipyä...kun on joskus niin suuria vaikeuksia saada päivitettyä edes tätä ns. "pääblogia" niin sit vielä laittaa saavutuksista molempien poikien sivuille erikseen....ei vain onnistu..Jes..nyt taidan kiitää tuonne borderifoorumin tokopulina-osioon kyselemään neuvoja tuohon Reetun uuteen ongelmaan :D. Heipparallaa taas ensikertaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)